Bose kuulokkeet

Bose Corporation eli lyhyemmin Bose perustettiin USA:ssa jo 1964, jolloin sen perusti Amar Bose -niminen yrittäjä. Amar Bose perusti yhtiön Massachusettsiin, jossa Bose Corporationin nykyinenkin pääkonttori sijaitsee.

Yhtiön ensimmäinen markkinoille tullut tuote oli Bose 2201, joka oli erilainen kuin muut sen ajan äänentoistolaitteet. Se muodostui yhteensä 22 pienestä kaiuttimesta, joista suurin osa osoitti kuuntelijasta poispäin. Bose 2201 -kaiutin olikin tarkoitettu asetettavaksi huoneen nurkkaan, jolloin ääni kimpoaisi seinistä kohti kuuntelijaa. Tämä erikoinen kaiutinmalli ei kuitenkaan miellyttänyt markkinaa, ja sen valmistaminen lopetettiin muutaman vuoden jälkeen.

Sen jälkeen Bose Corporation on tuonut kuluttajamarkkinoille niin kaiuttimia, kotiteatterijärjestelmiä ja kuulokkeita. Bosen tuotteet tuotetaan tehtailla Yhdysvalloissa, Mexicossa, Kiinassa ja Malesiassa.
 
Bose Corporationilla on toimitussopimuksia muun muassa Yhdysvaltain armeijan kanssa sekä avaruusyhtiö NASA:n kanssa. Bosen vastamelujärjestelmää on käytetty muun muassa avaruussukkulassa.
 
Yhtiön liikevaihto on n. 3,8 miljardi Yhdysvaltain dollaria, ja sillä oli vuonna 2019 yli 9.000 työntekijää.
 
Yhtiö itse kuvailee sen arvoja tärkeiksi. Yhtiö ei tavoittele pikaisia voittoja, kuten eivät tavoitelleet sen perustajatkaan. Yhtiön omien sanojen mukaan sille on tärkeintä kehittää uusia tekniikoita, joista on ihmisille todellista hyötyä. Lisäksi yhtiön on kerrottu korostavan tiimihengen merkitystä. Yhtiön perustaja Amar Bosen kerrotaan todenneen, että: ”Älä ikinä luovu mielikuvituksestasi. Unelmoi aina asioiden parantamisesta ja pohdi tapoja toteuttaa unelmasi.”

Bose – Innovatiivinen tuotevalikoima

Nykyisin Bose tuottaa useita erilaisia äänentoistolaitteita. Kotitalouksille on tarjolla Bosen kannettavia kauittimia, vastamelukuulokkeita, langattomia kuulokkeita, bluetooth kuulokkeita, kotiteatterijärjestelmiä ja tietokoneisiin liitettäviä kaiuttimia. Uusimpana tuotteena Bose on tuonut kuluttajille audio-aurinkolasit, jotka näyttävät perinteisiltä aurinkolaseilta, mutta niissä on sisäänrakennettu Bose-kaiutin aurinkolasien sangoissa. Ääni kuuluu kuitenkin vain aurinkolasien pitäjälle, eikä se häiritse muita. Toinen uutuustuote on puettava niskakauluri, joka toimii kaiuttimena kuuntelijan kaulassa. Puettava kaiutin ei sulje kuuntelijaansa ympäristöstä samalla tavalla kuin kuulokkeet.

Kuluttajien lisäksi Bose tuottaa äänentoistolaitteita muun muassa stadioneille ja Broadway-teattereihin. Kenties erikoisin paikka, jossa käytetään Bose-äänentoistolaitteita, on Vatikaanissa sijaitseva Sikstuksen kappeli.
 
Bosen tuotteita on myös autoissa. Bosen tuotteisiin luottavat ainakin seuraavat autovalmistajat: Audi, Porsche, Nissan, Kia ja Mazda.

Bose – Erilaisia kuulokkeita vaativillekin kuluttajille

BOSE SoundSport Pulse wireless

Yhtiö toi markkinoille ensimmäiset lentämiseen tarkoitetut kuulokkeet vuonna 1989 ja ensimmäiset kuluttajille suunnatut kuulokkeet vuonna 2000. Tämänhetkiseen kuulokevalikoimaan kuuluu langattomat kuulokkeet, mukaan lukien bluetooth kuulokkeet, in-ear-malliset kuulokkeet ja over-ear-malliset kuulokkeet; sekä langalliset kuulokkeet. Bose panostaa juuri kuulokkeissaan innovatiivisiin ja erilaisiin ratkaisuihin. Erityisesti Bose bluetooth kuulokkeet ovat saaneet kehuja niiden äänenlaadusta ja vastamelutoiminnoistaan. Jokaisessa kuulokemallissa on myös panostettu muotoiluun, jotta kuulokkeet tuntuvat ja näyttävät hyvältä.

Bose langattomat kuulokkeet toimivat melkein kaikkien älypuhelinmallien kanssa yhteen sovelluskaupasta ladattavalla Bose Connect -sovelluksella. Plussaa on siten, että kuuntelijan ei tarvitse miettiä, soveltuvatko Bose-kuulokkeet yhteen puhelimen kanssa!

Mielenkiintoisena seikkana voidaan nostaa esille myös se, että Bose tuottaa kuulokkeita myös lentokäyttöön sekä armeijakäyttöön. Esimerkiksi Bosen Aviation-kuulokkeet soveltuvat kaikenlaisten lentokonetyyppien lentämiseen.

Myydyimmät Bose langattomat kuulokkeet

Bosen kenties myydyin langaton kuulokemalli on Bose QuietComfort 35 QC35II -malli. Näissä langattomissa, over-ear-mallisissa kuulokkeissa on muun maailman täysin poissulkeva vastameluominaisuus. Voit siis keskittyä täysillä musiikin kuunteluun. Tämä Bosen langaton kuulokemalli onkin suosittu muun muassa avokonttoreissa työskentelevien keskuudessa.

QuietComfort-kuulokkeet toimivat laadukkaalla bluetooth-yhteydellä antaen kuuntelu aikaa jopa 20 tuntia. Kuulokkeet ovatkin yhdet markkinoiden pisimmällä akunkestolla varustetut. Kuulokkeiden korvakupeissa on pienet, erittäin kätevät painikkeet musiikin ja vastamelutoiminnon ohjaamista varten.

Uusimmat Bose täysin langattomat kuulokkeet urheiluun

Bosen täysin langattomat SoundSport Free in-ear-kuulokkeet ovat erittäin suosittuja urheilijoiden ja urheilevien ihmisten keskuudessa. Tässä mallissa ei ole lainkaan johtoja, ja kuulokkeet painavatkin vain 18 grammaa. Kuulokkeiden akku kestää noin 5 tuntia kuuntelua. Kuulokkeissa on Bosen kehittämä StayHear+ Sport -sovitteet, jotka pitävät kuulokkeet tukevasti ja mukavasti paikoillaan.

Nämä aktiiviseen urheiluun sopivat kuulokkeet kestävät vettä, ja niillä onkin IPX4-luokitus. Voit siis rauhassa käyttää näitä kuulokkeita kovassakin treenissä! Pienestä koostaan huolimatta, kuulokkeiden sisäänrakennettu mikrofoni on erittäin korkealaatuinen, joten puheluiden aikana äänesi kuuluu erinomaisesti. Kuulokkeet ovat yhteensopivat niin Applen Sirin kanssa kuin Google Assistantin kanssa helpottaen asioiden hoitamista ottamatta kuulokkeita pois korvista.

Tutustu myös näihin