Bluetooth-kaiuttimet

Bluetooth tarkoittaa mahdollisuutta laitteiden kommunikointiin langattomasti. Kaksi lähellä toisiaan (eli alle kymmenen metrin päässä) olevaa laitetta voi siis olla yhteydessä keskenään täysin langattomasti erityisen lyhyen kantaman radiotekniikan avulla. Tiedonsiirto voi liittyä esimerkiksi musiikin vastaanottamiseen, kuten silloin, kun langaton kaiutin yhdistetään kännykkään. Yksittäinen laite voidaan koska vain liittää mukaan tai poistaa tästä tiedonsiirtoverkosta. Bluetooth-teknologia on niin tehokas, että se kykenee siirtämään dataa jopa 24 megatavun verran sekunnissa. Energiaa Bluetooth vie silti hämmästyttävän vähän.

Bluetooth-kaiuttimista, niin kuin bluetooth-kuulokkeistakin on tullut suosittuja, sillä musiikin kuunteleminen kuuluu yhä useamman arkeen ja vapaa-ajan viettoon. Ilman johtoja ja kaapeleita voi omia lempibiisejään kuunnella tai kuunteluttaa missä vain.

Parhaat Bluetooth-kaiuttimet vuonna 2018

 

Missä Bluetooth-kaiutinta voi käyttää?

Matkakäyttöön tarkoitetut Bluetooth-kaiuttimet ovat kevyitä, langattomia ja akkukäyttöisiä. Bluetooth-kaiutin on mitä parhain kaveri esimerkiksi uimarannalle tai puistopiknikille. Musiikin kuuntelu siivittää kotitöitä, kuten siivoamista tai silittämistä, tai pihatöitä. Musiikkia kuunnellen on mukavampi opiskella tai remontoida. Monet ottavat Bluetooth-kaiuttimen mukaan myös automatkoille kuunnellakseen äänikirjoja tai omaa soittolistaa, jos autoradion musiikkianti ei nappaa. Mikään ei estä käyttämästä Bluetooth-kaiutinta puheluihinkin, esimerkiksi silloin, jos joku ottaa osaa työpaikan kokoukseen vain puhelinyhteyden avulla. Kaiuttimenhan voi liittää langattomasti niin kännykkään, kannettavaan tietokoneeseen kuin tablettiinkin.

Bluetooth-kaiutin pöydällä

Alle 20 eurolla saa ihan mukiinmenevän Bluetooth-kaiuttimen, jonka nappaa helposti mukaansa uimarannalle tai telttaretkelle. Kovin laadukasta kaiutinta ei voi odottaa saavansa näin halvalla, mutta satunnaiseen taustamusiikin soitteluun tällainen vehje on vallan mainio. Edullisissa matkakaiuttimissa saattaa olla imukuppi tai hakanen, jolla kaiuttimen saa roikkumaan vaikkapa vyöhön tai käsilaukun kahvaan. Imukuppi mahdollistaa monipuolisen sijoittelun, sillä kaiuttimen voi lätkäistä kiinni vaikkapa kylpyhuoneen seinään tai asuntovaunun ikkunaan. Jo noin kahdellakympillä voi saada vedenkestävän kaiuttimen.

Noin kymmenenkin euron Bluetooth-kaiuttimia voi löytää. Pienimmät kaiuttimet painavat vain noin 200 grammaa.

Kalliimmissa Bluetooth-kaiuttimissa on niin hyvä äänentoisto, että ne sopivat kotikäyttöönkin, jos esimerkiksi vierastaa johtoja. Johtoniput näyttävät monen mielestä epäsiisteiltä, ja kissanpennut, kanit tai muut kotieläimet saattavat käydä niitä jyrsimässä. Langattomia kaiuttimia on helpompi yhdistellä kuin perinteisiä kaiuttimia, ja ne alkavat olla niin laadukkaita, että ne voivat syrjäyttää perinteiset kotistereojärjestelmät. Kotonakin voi olla useita Bluetooth-kaiuttimia. Kevyen ja vedenkestävän Bluetooth-kaiuttimen voi ottaa mukaan rentouttavaan vaahtokylpyyn, kun taas isoimmilla ja laadukkaimmilla voi nautiskella koti-illasta musiikin kera. Tasokkaimmat Bluetooth-kaiuttimet maksavat noin 400 euroa, mutta jos on valmis panostamaan vielä enemmän, on olemassa myös tuhannen euron hintaisia laitteita.

Bluetooth-kaiuttimien edut ja heikkoudet

Jos Bluetooth-kaiutin on kovin pieni (nyrkin kokoinen), on vaarana, että äänenlaatu kärsii. Liian suurta ei tietenkään jaksa kantaa mukanaan, joten on haasteellista löytää sopivan pieni ja kevyt, mutta kuitenkin äänentoistoltaan laadukas laite. Toinen haaste on akun kesto, mikä näissä laitteissa on yleensä muutamasta tunnista noin 10 tuntiin. Kalleimmassa hintaluokassa on laitteita, joiden akku kestää jopa 100 tuntia, mutta pitkäkestoinen akku tarkoittaa yleensä myös suurempaa kokoa. Tällä hetkellä on vielä hankalaa löytää käsilaukkuun mahtuvaa Bluetooth-kaiutinta, minkä akku kestäisi yli 10 tuntia.

Esittelyssä kolme erilaista Bluetooth-kaiutinta

Bose Soundlink Colour II

Bose Soundlink Color II -Bluetooth-kaiutin on silikonipintainen ja vedenkestävä, eikä se paina kuin noin puoli kiloa, joten tämän näppärän kaiuttimen ota mukaan minne vain. Laite ei silikonipintansa ansiosta hajoa helposti, ja koska se ei säikähdä vesipisaroitakaan, Bosen vehje sopii vaikkapa allasbileisiin. Äänentoiston laatu on tässä noin 130 euroa maksavassa kaiuttimessa suorastaan erinomainen. Bose Soundlink Color II ei tärise, vaikka ääninuppi olisi kaakossa, joten ei ole vaaraa siitä, että kaiutin tippuisi pöydältä alas, tai tärinä häiritsisi musiikkinautintoa. Mikrofoni helpottaa puheluiden soittamista tai vastaanottoa vaikka kesken musiikin kuuntelun. Tämän käytännöllisen kaiuttimen akku kestää 8 tuntia, ja kantama on 9 metriä.

Philips BT6000

Philipsin BT6000 on laadukkaan näköinen, ja mukavan tuntuinen kädessä.  BT6000 on varma valinta mukaan vaikka kanoottiretkelle, sillä kaiuttimelle ei ole haittaa roiskeista tai sadekuuroista. Kaiutinpuheluominaisuus helpottaa kaveri- tai työpuheluita. Erilaista tässä kaiuttimessa on se, että siinä on vain yksi säätönappi. Tämän avulla yhdistetään kaiutin ja äänilaite, käynnistetään ja sammutetaan kaiutin, sekä säädellään äänenvoimakkuutta. 360 asteen kaiutin tarkoittaa, että ääni kuuluu tasaisesti joka suuntaan. Basso ei ole hallitseva; äänentoisto on hyvää, mutta ehkä liiankin tasapaksua. BT6000 painaa hieman alle puoli kiloa, ja akun kesto on sama kuin Bosen laitteessa, eli kuta kuinkin 8 tuntia. Noin 90 euron hinta on paljon Bosen laitetta halvempi.

Sony SRS-X77

Sonyn laite on näistä kolmesta Bluetooth-kaiuttimesta kaikista kallein, sillä SRS-X77 maksaa 250 – 350 euroa. Laite on kuitenkin joka pennin väärti, sillä tällä laitteella musiikista pääsee nauttimaan myös kaikista ryppyotsaisemmin äänentoiston laatuun suhtautuva harrastaja. SRS-X77-laitteessa on muun muassa iskevä basso – kuuntele teknoa sydämesi kyllyydestä! Tämä kymmenen tunnin akulla varustettu tehopakkaus sopii paremmin koti- kuin matkakäyttöön, sillä painoa on miltei kaksi kiloa. Tyylikäs suorakulmainen kaiutin, joka pelkistettyä muotoilua viimeistelevät korostetut ulkoreunat, sopii joka sisustukseen.

Mitä on hyvä huomioida Bluetooth-kaiutinta ostettaessa?

Pienissä Bluetooth-kaiuttimissa on vain yksi kaiutin, kun taas isoimmissa ja painavimmissa on kaksi kaiutinta sekä usein myös erillinen bassokaiutin. Näin ollen isompien kaiuttimien äänentoiston laatu ja voimakkuus ovat parempia kuin pienissä. Jos haluat laadukkaan musiikkielämyksen, osta mahdollisimman iso ja tehokas Bluetooth-kaiutin. Koko korreloi tehojen kanssa; mitä enemmän watteja ja mitä isompi koko, sitä enemmän tehoja kaiuttimesta saa irti. Mieti myös, haluatko iskunkestävän laitteen? Silikonikuori suojaa laitetta sekä iskuilta, että lumelta ja kosteudelta. Jos käytät laitetta ulkona, valitse vähintäänkin roiskesuojattu, mieluummin täydellisen vedenpitävä kaiutin.

Langaton kaiutin pöydällä

Autokäyttöön tarkoitetut Bluetooth-kaiuttimet voidaan varustaa kolmen kaiuttimen stereolla tai virtuaalisella surround-systeemillä – mutta äänentoistolta vaaditaan paljon, jotta musiikki tai puhe kuuluisi selkeästi auton melun yli. Saunaan sopivat Bluetooth-kaiuttimet ovat passiivikaiuttimia, eli niissä ei ole sähköjohtoa, ja ne tarvitsevat erillisen vahvistimen. Saunassa käytettäväksi sopivien Bluetooth-kaiuttiminen on oltava lämpöä ja vettä kestäviä. Vahvistin voi olla muualla kuin saunassa, eli viereisessä huoneessa, mistä kaiutinjohdot vedetään saunaan seinän läpi. Kaiutinta ei tietenkään voida sijoittaa ihan kiukaan lähettyville, vaan esimerkiksi lauteiden alle.

Kun lähdet valitsemaan sopivaa kaiutinta, päätä ensin budjetti. Jos laitetta tullaan käyttämään vain satunnaisesti, ei kannata katsella yli satasen laitteita. Jatkuvassa käytössä laatuvehje tuo iloa vuosikausia, joten kallis hinta ei harmita kauaa. Sen jälkeen mieti, mitä vaatimuksia laitteen on ainakin täytettävä – esimerkiksi keveys, vedenpitävyys tai mahdollisimman pitkä akun kesto. Jos äänentoiston laadukkuus on tärkeimpiä kriteerejäsi, kannattaa laite ostaa kivijalkamyymälästä, missä voit testata sitä ensin.

Bluetooth-teknologia

bluetooth-teknologia

Bluetooth on patentoitu teknologia, joka on yleistynyt valtavasti langattoman tiedonsiirron aikakaudella. Yritykset, esimerkiksi Apple, Nokia ja Samsung, jotka käyttävät Bluetooth-teknologiaa laitteissaan joutuvat maksamaan tästä lisenssimaksuja. Tämä on mahdollistanut meille kuluttajille aivan mahtavan tilaisuuden yhdistää eri valmistajien laitteet langattomasti keskenään. Katso yläpuolelta kuvasta mitä kaikkia laitteita voidaan liittää toisiinsa käyttämällä bluetooth-teknologiaa.

Langatonta tiedonsiirtoa on tutkittu ja kehitetty vuodesta 1994. Nimensä tämä standardi sai nimensä viikinkikuningas Harald Sinihampaan mukaan, koska tarkoituksena oli yhdistää tietokoneet, matkapuhelimet ja mobiililaitteet keskenään juuri niin kuin kuningas Sinihammas yhdisti 900-luvulla Skandinavian. Bluetoothin oli tarkoitus olla vain työnimi, mutta se jäikin elämään.