Musiikki-instrumenttien historia

Musiikki-instrumentit

Suomessa ei ole tehty arkeologisia löytöjä, joiden perusteella voisimme tietää, millaisia soittimia täällä on soitettu esihistoriallisina aikoina. Syy on kuitenkin todennäköisesti maaperän happamuudessa, ei siinä, etteikö Suomen alueella olisi soitettu musiikkia aivan samaan tapaan kuin muuallakin Euroopassa. Soittimet ovat luultavasti olleet erilaisia puhallinsoittimia. 

Huiluja on soitettu Euroopassa pisimpään, eli kivikaudelta asti. Ensimmäiset tunnetut huilut on tehty hirvieläimen sormiluusta. Venäjältä on löydetty kivikaudella käytettyjä, neliaukkoisia luuhuiluja. Ruotsissa arkeologit ovat löytäneet todennäköisesti pronssikaudella käytettyjä, lampaan sääriluusta tehtyjä sormiaukollisia huiluja. Virostakin on löydetty esihistoriallisia, sormiaukollisia huiluja. Baltiassa on tehty sormiaukollisia luuhuiluja jo noin 2000 eKr. 

Pajupilli on yksi eurooppalaisen kansanmusiikkikulttuurin yleisimpiä ja laajimmalle levinneitä huilusoittimia. Pajupilliä on soitettu pitkään niin saamelaisten, liettualaisten, marien kuin esimerkiksi udmurtienkin keskuudessa. Vanhimpana suomalaisena puurunkoisena huilusoittimena pidetään mäntyhuilua. Keskiajalla soitettiin pelkästä puunkuoresta valmistettuja leppä- ja tuohitorvia, joita on mahdollisesti käytetty eläinten paimentamisessa Suomessa jo ajanlaskumme alussa. Vielä 1800-luvulla suomalaiset soittivat torvea pitääkseen pedot loitolla, mutta aidattujen laidunten myötä tuohitorvensoitto loppui. Klarinetin tyyppinen soropilli yleistyi Suomessa viimeistään keskiajan alussa. 

Soittimia on käytetty Suomessa paitsi viihdytystarkoituksiin, myös petojen karkottamiseen, saalistamiseen, karjan kaitsemiseen, uskonnollisiin menoihin ja kauempana asuvien ihmisten kanssa viestimiseen. Tänä päivänä yleisimpiä soittimia Suomessa ovat pianot, kitarat, haitarit, bassot, viulut, rummut ja erilaiset huilut. Moni lapsi käy ainakin jossain vaiheessa soittotunneilla, ja kouluissakin tarjotaan musiikinopetusta. Myöhemmässä vaiheessa soittoharrastus usein jää, ja musiikkia harrastetaan laittamalla korville kuulokkeet tai vääntämällä autoradio auki. Jopa 80 % suomalaisten musiikin kuuntelusta on taustakuuntelua, sillä musiikki auttaa keskittymään ja pitämään vireystilaa yllä.

Pianon kulta-aikaa oli 1900-luvun alku  

Oliko sinunkin lapsuuskodissasi piano? Piano kuului yhteen aikaan jokaiseen sivistyneeseen, keskiluokkaiseen talouteen. Varsinaista pianon kulta aikaa oli 1900-luvun alku, jolloin jazz-muusiikki toi sen aivan tavallisiin koteihinkin. Ennen televisiota piano oli ensisijainen viihdyttäjä niin arjessa kuin juhlassa.  

Piano on mekaaninen soitin, joka on noussut kolmessasadassa vuodessa yhdeksi tärkeimmistä länsimaisen musiikin instrumenteista. Pianon ääni syntyy pienten, puisten vasaroiden iskeytyessä soittimen sisälle viritettyihin, metallisiin kieliin. Pianon kehityskulku alkoi alkeellisesta harpusta. Vuonna 1709 Scipione Maffei kirjoitti artikkelin 1600- ja 1700-luvun taitteessa eläneen Bartolomeo Christoforin tuottamista soittimista, jotka olivat jo hyvin nykyisen pianon kaltaisia. Nämä ”esipianot” eivät kiinnostaneet muusikoita vielä tuolloin, mutta lopulta piano syrjäytti cembalon ja klavikordin. 1800-luvun loppuun asti suosittiin taffelipianoa, mikä korvautui myöhemmin nykyisellä pystypianolla. Taffelipianosta muistuttaa yhä flyygeli. Akustisten pianojen rinnalle on kehittynyt myös digitaalisia pianoja ja syntetisaattoreita. 

Kitaran historia on ainakin viisituhatvuotinen

Kitara, viulu ja monet muut kaikupohjalla varustetut kielisoittimet ovat kehittyneet vuosituhansia sitten soitetuista kielisoittimista. Kielisoittimia on rakennettu puusta ainakin 5000 vuoden ajan. Arabien luuttu ja eurooppalaisten kitara ovat kehittyneet niin sanotuista egyptiläisistä kitaroista, joissa ei aluksi ollut nauhoja. Ensimmäisten kahdentuhannen vuoden aikana kitaroihin saatiin nauhat. Jo noin 1500 eKr. tiedetään käytetyn nykyisten kielisoitinten kaltaisia soittimia. 

Arabit toivat Espanjaan muun muassa luuttunsa. Luutun ja guitarre morescon, jossa oli kahdeksikon muotoinen kaikukoppa muttei nauhoja kaulassa, sulautuminen yhteen synnytti espanjalaisen kitaran. Lopputuloksessa oli 6–8 nauhaa, kahdeksikon muotoinen kaikupohja sekä 4–12 suolikieltä. Kitaralla säestettiin lauluja, ja romantiikan aikakaudella sen suosio lähti suorastaan käsistä. 1850-luvun jälkeen kitara ei ole kokenut merkittävämpiä muutoksia. 

Klassinen espanjalainen kitaran rinnalle on syntynyt muun muassa 12-kielisiä kitaroita, sähkökitaroita ja jazz-kitaroita.

Rumpusetin historia on lyhempi kuin rumpujen historia

Lyömäsoittimia on soitettu varmasti tuhansia vuosia käyttäen esimerkiksi luita ja kiviä, mutta nykyisen rumpusetin historia alkaa 1800-luvun lopusta. USA:n etelävaltioissa oli paljon afrikkalaisia orjia ja eurooppalaistaustaisia sotilassoittajia. Erilaiset musiikkiperinteet nivoutuivat ja sulautuivat yhteen. Eurooppalaiset tunsivat bassorummun, pikkurummun, marssirummun ja symbaalit jo vanhastaan, mutta vielä 1800-luvulla soittimet olivat kiinni soittajassa, ja jokainen rumpu tarvitsi oman soittajansa. Rumpusetti lähti kehittymään ideasta kaataa bassorumpu ja potkia sitä jalalla, sekä asettaa pikkurumpu telineelle. Ensimmäisen pedaali bassorumpuun valmistettiin teollisesti vuonna 1909. Rumpusetti täydentyi symbaaleilla, virvelillä ja tomeilla. Nykyinen muoto rumpusetille vakiintui 1930- ja 40-luvun taitteessa, ja sitä käytetään monissa musiikkityyleissä.