Vedenkestävä kaiutin

Vedenkestävät kaiuttimet ovat yleensä langattomia Bluetooth-kaiuttimia. Puolen kilon painoiset vedenkestävät kaiuttimet soveltuvat otettavaksi mukaan minne vain, esimerkiksi uimarannalle, veneretkelle tai pyöräilyreissulle. Roiskesuojattu kaiutin ei säikähdä pientä vesikuuroa tai vesisotaa. On myös täysin vesitiiviitä kaiuttimia, jotka voi huoleti vaikka upottaa veteen. Jo satasella saa täysin kelluvan kaiuttimen!

Osa vedenkestävistä kaiuttimista on jämerämpää tekoa, ja ne on tarkoitettu sijoiteltaviksi eri puolille asuntoa, myös saunaan, kylpyhuoneeseen, suihku- ja WC-tiloihin, ulkoterassille tai uima-altaan taikka paljun äärelle. Isompi koko tarkoittaa lähes aina myös parempaa äänentoistoa ja lisätehoja, jopa niin hyvää, että moni on valinnut kätevät ja monipuoliset Bluetooth-kaiuttimet korvaamaan kokonaan perinteiset äänentoistojärjestelmät ja niiden johtoviidakot sekä langattomat kuulokkeet.


Vedenkestävä kaiutin saunassa

Kuvassa suomalainen aito sauna

Vedenkestävä kaiutin sopii erinomaisesti myös saunaan, vaikka ensin ajattelisi, ettei saunaan voi viedä mitään tämänkaltaista elektroniikkaa. Joissain saunaan soveltuvissa kaiuttimissa on sisäänrakennettu vahvistin, kun taas toisissa malleissa vahvistin pitää jättää toiseen huoneeseen, ja kaiuttimen ja vahvistimen yhdistävät johdot vedetään seinän läpi.

Ihan mikä tahansa kaiutin ei sovellu saunatiloihin; kaiuttimen on oltava paitsi veden-, myös lämmönkestävä. Parhainta ja kestävintäkään kaiutinta ei voida asentaa suoraan kiukaan yläpuolelle, tai aivan kiukaan viereen. Pinta-asennettavat ja säänkestävät venekaiuttimet sopivat myös saunaan. Jos tilaa on vain vähän, kannattaa valita erikoismatalat venekaiuttimet, jotka saat myös lauteiden alle.

Otathan huomioon, että akustiikka on riippuvainen seinämateriaalin paksuudesta, muodosta ja mallista. Mikä ihana tapa rentoutua: lojua saunassa kaikessa rauhassa, ja kuunnella lempimusiikkia puhelimen, tabletin tai tietokoneen tiedostoista!

Vedenkestävä kaiutin terassilla

Terassille kannattaa valita vesitiivis kaiutin, joka kestää niin hellettä kuin pakkastakin, suuria lämpötilan vaihteluita, sekä auringon ultraviolettisäteilyä. Varminta on valita kaiutin, minkä myyntipakkauksessa lukee sen soveltuvan ulkokäyttöön, mielellään myös ääriolosuhteisiin. On syytä kiinnittää huomiota myös kiinnitysten sään- ja vedenkestävyyteen. Useimmat venekäyttöön sopivat kaiuttimet sopivat mainiosti myös terassille. Seinään tai kattoon kiinnitettävien mallien lisäksi on maa-asennettavia tai osittain maahan upotettavia malleja.

Vedenkestävä kaiutin veneessä

Ensiluokkaisen venekaiuttimen saa jo alle 200 eurolla. Vedenkestäviä venekaiuttimia on saatavilla aivan pieniä, mitkä on kätevä sijoittaa ahtaaseenkin veneeseen, mutta tietenkin löytyy myös isompia. Iso kotelo ei tarkoita automaattisesti parempaa äänenlaatua veneolosuhteissa. Akustinen suunnittelu on se, mikä ratkaisee. Laadukas venekaiutin toistaa äänen kauniisti kaikkia basson vivahteita unohtamatta – jopa veneen taustamelun yli. Langattomat venekaiuttimet toimivat yleensä sekä akulla että verkkovirralla.

Vedenkestävä kaiutin rannalla

Rannalle haluat todennäköisesti mahdollisimman pienen ja kevyen kaiuttimen. Kaiuttimen tulisi olla myös vesitiivis ja mahdollisimman pitkällä akulla varustettu. Noin 180 eurolla voi olettaa saavansa jopa 20 tunnin akun ja kaiutinpuhelinominaisuuden.

Bose roiskesuojattu Soundlink bluetooth-kaiutin

Katso edulisimmat hinnat täältä!

Kaiutinpuhelimeen vastataan yhdellä painalluksella; kohinaa ja kaikua vaimentava ominaisuus mahdollistaa mukavan rupattelutuokion kesken musiikin kuuntelun ja chillailun. Tällä hinnalla musiikin toistokin on jo aika tasokasta. Vedenkestävän kaiuttimen saa tavarataloista halvimmillaan noin 20 eurolla, mutta äänentoisto on tällöin aika yksiulotteinen.


Mitä on hyvä tietää, ennen kuin ostan vedenkestävän kaiuttimen?

Kun olet kaiutinostoksilla, mieti ensin, haluatko helposti mukaan otettavan kaiuttimen (paino alle kilon), vai suhteellisen pysyvästi paikalleen jäävän. Hyvästä äänentoistosta ja pitkästä akusta saa varautua maksamaan yli 100 euroa. Saunaan ja veneeseen käyvät yleensä samat mallit, mutta saunatiloissa pitää ottaa huomioon myös kuumuus, venetiloissa taas kuuluvuus taustamelun yli. Terassille valitun kaiuttimen pitää kestää pakkasia ja uv-säteilyä, mutta koko tai paino ei välttämättä ole ongelma. Isompi koko tarkoittaa lähes aina parempaa äänentoistoa ja lisätehoja, eli herkempää kaiutinta, parempaa bassotoiston voimakkuutta (ulkotiloissa bassotoiston on oltava voimakkaampi) ja parempaa äänenvoimakkuutta. Ulkokaiuttimen saa halvimmillaan satasella, mutta hyvät maksavat jo yli 700 euroa.