
Ukulele oli muotia viimeksi sata vuotta sitten, eli 1920-luvulla. Nyt se on tehnyt paluun. Ukulelen soittamista opetetaan muun muassa kirjastoissa, ja tunnit ovat olleet jättimenestys. Jopa lähes sata ihmistä on saattanut pakkaantua kirjastoon tutustumaan ukuleleen, minkä nimikin jo kuulostaa hauskalta.
Nimi on enne – ukulelen soittaminen on todella hauskaa ja helppoa! Lisäksi ukulele on edullinen soitin, joten se on mitä parhain valinta lapsen, aikuisen tai seniori-ikäisen ensimmäiseksi soittimeksi.
Ukulelea on montaa eri tyyppiä
Ukulele on kielisoitin, mistä käytetään myös nimitystä ”uke”. Kyseessä on pieni, nelikielinen kitara. Ukulelen nimi viittaa Havaijiin, missä se kehiteltiin 140 vuotta sitten. Ukulelen juuret ovat kuitenkin Madeiralla.
Portugalilaiset siirtolaiset toivat mukanaan oman kielisoittimensa eli braguinhan, mikä antoi kimmokkeen ukulelelle. Eräänlainen ukulele tunnetaan myös Tahitilla, mutta se eroaa täysin havaijilaisista ukulelesta. Tahitilaisessa ukulelessa ei ole lainkaan kaikukoppaa.
Ukuleleja valmistetaan tänä päivänä viidessä eri koossa. Pienin ja edullisin ukulele on sopraanoukulele. Tällainen on hyvä hankinta varsinkin lapsen ensimmäiseksi soittimeksi. Lisäksi on konsertti- ja tenoriukuleleja, baritoniukuleleja ja kahdeksankielisiä ukuleleja. Ukulele voi olla myös sähköinen.
Riippuu soittaja, miltä ukulele kuulostaa. Se voi kuulostaa hartaalta, suloiselta tai rytmikkäästi jammailevalta. Aivan kaikkia musiikkityylejä voi soittaa ukulelella, sillä se sopii niin klassiseen musiikkiin, rockiin, leirinuotiolauluihin kuin vaikkapa reggaemusiikkiin.
Ukulelen suuren suosion syyt
Ukulele oli muotia viimeksi 1920-luvulla. Muoti-ilmiön mentyä ohi, ukulelea alettiin jopa pilkata. George Harrison (1943–2001), englantilainen kitaristi, laulaja ja lauluntekijä, piti kuitenkin yllä ukulelen hyvää mainetta. George Harrisonin kerrotaan sanoneen, että ukulele on soitin, jota ei voi soittaa nauramatta.
Hän itse soitti paljon ukulelea, ja antoi niitä lahjaksi ystävilleen – hänen mielestään kellään ei voinut olla liikaa ukuleleja. Valitettavasti ukulelen soittamisen hänelle suomat naurut eivät taanneet pitkää ikää, vaan hän kuoli keuhkosyöpään suhteellisen nuorena. Syy saattoi olla tupakan poltossa.
Joka tapauksessa, ukulele on taas muotia. Syitä ukulelen saamana suosioon ovat se, että ukulelen soittaminen on niin helppoa, ja että ukulele on edullinen soitin.
Lisäksi ukulelea on helppo kantaa mukana, toisin kuin vaikkapa selloa – pianosta puhumattakaan. Toki ukulelenkin soittamisesta voi tehdä vaikeaa, jos haluaa paneutua siihen syvällisesti ja treenata taitojaan äärimmäisyyksiin. Soittamisen perusteet oppii kuitenkin nopeasti, ehkä jo yhdessä päivässä.
Viime aikoina on alettu tajuta, miten tärkeää musisointi meille onkaan. Tutkimukset ovat osoittaneet, että musiikin soittaminen ja sen mukana liikkuminen kehittävät vuorovaikutustaitoja, kielellistä ja matemaattista lahjakkuutta ja keskittymiskykyä. Vanhempia kannustetaan hankkimaan lapselle soittimia, ja laulamaan tai tanssimaan heidän kanssaan.
Nuorten ja työikäisten stressi vähenee, kun he voivat hetkeksi keskittyä musiikin tuottamiseen. Musiikista on apua myös muistisairauksien kanssa painiville senioreille.
Kevyt, edullinen ja helppo ukulele on suorastaan itsestäänselvä valinta, kun mietitään soittimia päiväkotiin, palvelutaloon tai omalle perheelle. Ukulelen kanssa saavuttaa nopeasti onnistumisen kokemuksia, mitkä rohkaisevat jatkamaan musiikkiharrastuksen parissa – ja kenties jopa siirtymään haastavampiin soittimiin.
Sähköisen ja akustisen ukulelen erot
Sähköinen ukulele eroaa akustisesta ukulelesta siinä, että se vaatii sähkövirtaa toimiakseen. Näin ollen sähköukulelea ei voi soittaa aina ja kaikkialla.
Sähköinen ukulele saattaa olla aavistuksen kalliimpi kuin akustinen, mutta muuten valinnan näiden kahden välillä voi perustaa omiin mieltymyksiinsä. Jos haluat soittaa klassista musiikkia, valitse akustinen ukulele. Akustinen ukulele sopii sähköistä paremmin myös laulujen säestämiseen, sorminäppäilykappaleisiin ja sointusoittoon.
Sähköinen ukulele on parempi valinta, jos tahdot soittaa rockmusiikkia tai sooloja. Myös erilaisiin venytystekniikoihin ja muihin populaarimusiikin ilmiöihin kannattaa valita sähköukulele.
Mikään ei estä hankkimasta vaikka molempia ukuleleja, ja vaihtelemasta niitä aina tilanteen mukaan. Näin saat aina parhaan soundin. Tulet huomaamaan, että suurin ero sähköisen ukulelen ja akustisen ukulelen välillä on soittotuntuma.
Jotkut sanovat, että akustista ukulelea olisi hankalampi soittaa kuin sähköistä, mutta kyseessä lienee makuasia. Jos aiot joka tapauksessa musisoida sähköisellä ukulelella, sinun ei tarvitse ensin ”ottaa haltuun” akustista ukulelea, vaan voit siirtyä suoraan sähköukulelen pariin. Jos et ole vielä tehnyt lopullista valintaa, käy testaamassa erilaisia ukuleleja ja mieti, mikä tuntuu omimmalta.