Category Archives for "Musiikki"

Mitä eroa on sähköisellä ja akustisella ukulelella?

Ukulele

Ukulele oli muotia viimeksi sata vuotta sitten, eli 1920-luvulla. Nyt se on tehnyt paluun. Ukulelen soittamista opetetaan muun muassa kirjastoissa, ja tunnit ovat olleet jättimenestys. Jopa lähes sata ihmistä on saattanut pakkaantua kirjastoon tutustumaan ukuleleen, minkä nimikin jo kuulostaa hauskalta. Nimi on enne – ukulelen soittaminen on todella hauskaa ja helppoa! Lisäksi ukulele on edullinen soitin, joten se on mitä parhain valinta lapsen, aikuisen tai seniori-ikäisen ensimmäiseksi soittimeksi. 

Ukulelea on montaa eri tyyppiä

Ukulele on kielisoitin, mistä käytetään myös nimitystä ”uke”. Kyseessä on pieni, nelikielinen kitara. Ukulelen nimi viittaa Havaijiin, missä se kehiteltiin 140 vuotta sitten. Ukulelen juuret ovat kuitenkin Madeiralla. Portugalilaiset siirtolaiset toivat mukanaan oman kielisoittimensa eli braguinhan, mikä antoi kimmokkeen ukulelelle. Eräänlainen ukulele tunnetaan myös Tahitilla, mutta se eroaa täysin havaijilaisista ukulelesta. Tahitilaisessa ukulelessa ei ole lainkaan kaikukoppaa.

Ukuleleja valmistetaan tänä päivänä viidessä eri koossa. Pienin ja edullisin ukulele on sopraanoukulele. Tällainen on hyvä hankinta varsinkin lapsen ensimmäiseksi soittimeksi. Lisäksi on konsertti- ja tenoriukuleleja, baritoniukuleleja ja kahdeksankielisiä ukuleleja. Ukulele voi olla myös sähköinen. 

Riippuu soittaja, miltä ukulele kuulostaa. Se voi kuulostaa hartaalta, suloiselta tai rytmikkäästi jammailevalta. Aivan kaikkia musiikkityylejä voi soittaa ukulelella, sillä se sopii niin klassiseen musiikkiin, rockiin, leirinuotiolauluihin kuin vaikkapa reggaemusiikkiin. 

Ukulelen suuren suosion syyt 

Ukulele oli muotia viimeksi 1920-luvulla. Muoti-ilmiön mentyä ohi, ukulelea alettiin jopa pilkata. George Harrison (1943–2001), englantilainen kitaristi, laulaja ja lauluntekijä, piti kuitenkin yllä ukulelen hyvää mainetta. George Harrisonin kerrotaan sanoneen, että ukulele on soitin, jota ei voi soittaa nauramatta. Hän itse soitti paljon ukulelea, ja antoi niitä lahjaksi ystävilleen – hänen mielestään kellään ei voinut olla liikaa ukuleleja. Valitettavasti ukulelen soittamisen hänelle suomat naurut eivät taanneet pitkää ikää, vaan hän kuoli keuhkosyöpään suhteellisen nuorena. Syy saattoi olla tupakan poltossa.

Joka tapauksessa, ukulele on taas muotia. Syitä ukulelen saamana suosioon ovat se, että ukulelen soittaminen on niin helppoa, ja että ukulele on edullinen soitin. Lisäksi ukulelea on helppo kantaa mukana, toisin kuin vaikkapa selloa – pianosta puhumattakaan. Toki ukulelenkin soittamisesta voi tehdä vaikeaa, jos haluaa paneutua siihen syvällisesti ja treenata taitojaan äärimmäisyyksiin. Soittamisen perusteet oppii kuitenkin nopeasti, ehkä jo yhdessä päivässä.

Viime aikoina on alettu tajuta, miten tärkeää musisointi meille onkaan. Tutkimukset ovat osoittaneet, että musiikin soittaminen ja sen mukana liikkuminen kehittävät vuorovaikutustaitoja, kielellistä ja matemaattista lahjakkuutta ja keskittymiskykyä. Vanhempia kannustetaan hankkimaan lapselle soittimia, ja laulamaan tai tanssimaan heidän kanssaan. 

Nuorten ja työikäisten stressi vähenee, kun he voivat hetkeksi keskittyä musiikin tuottamiseen. Musiikista on apua myös muistisairauksien kanssa painiville senioreille. Kevyt, edullinen ja helppo ukulele on suorastaan itsestäänselvä valinta, kun mietitään soittimia päiväkotiin, palvelutaloon tai omalle perheelle. Ukulelen kanssa saavuttaa nopeasti onnistumisen kokemuksia, mitkä rohkaisevat  jatkamaan musiikkiharrastuksen parissa – ja kenties jopa siirtymään haastavampiin soittimiin.

Sähköisen ja akustisen ukulelen erot

Sähköinen ukulele eroaa akustisesta ukulelesta siinä, että se vaatii sähkövirtaa toimiakseen. Näin ollen sähköukulelea ei voi soittaa aina ja kaikkialla. 

Sähköinen ukulele saattaa olla aavistuksen kalliimpi kuin akustinen, mutta muuten valinnan näiden kahden välillä voi perustaa omiin mieltymyksiinsä. Jos haluat soittaa klassista musiikkia, valitse akustinen ukulele. Akustinen ukulele sopii sähköistä paremmin myös laulujen säestämiseen, sorminäppäilykappaleisiin ja sointusoittoon.

Sähköinen ukulele on parempi valinta, jos tahdot soittaa rockmusiikkia tai sooloja. Myös erilaisiin venytystekniikoihin ja muihin populaarimusiikin ilmiöihin kannattaa valita sähköukulele.

Mikään ei estä hankkimasta vaikka molempia ukuleleja, ja vaihtelemasta niitä aina tilanteen mukaan. Näin saat aina parhaan soundin. Tulet huomaamaan, että suurin ero sähköisen ukulelen ja akustisen ukulelen välillä on soittotuntuma. Jotkut sanovat, että akustista ukulelea olisi hankalampi soittaa kuin sähköistä, mutta kyseessä lienee makuasia. Jos aiot joka tapauksessa musisoida sähköisellä ukulelella, sinun ei tarvitse ensin ”ottaa haltuun” akustista ukulelea, vaan voit siirtyä suoraan sähköukulelen pariin. Jos et ole vielä tehnyt lopullista valintaa, käy testaamassa erilaisia ukuleleja ja mieti, mikä tuntuu omimmalta. 

Musiikki-instrumenttien historia

Musiikki-instrumentit
Musiikki-instrumentit

Suomessa ei ole tehty arkeologisia löytöjä, joiden perusteella voisimme tietää, millaisia soittimia täällä on soitettu esihistoriallisina aikoina. Syy on kuitenkin todennäköisesti maaperän happamuudessa, ei siinä, etteikö Suomen alueella olisi soitettu musiikkia aivan samaan tapaan kuin muuallakin Euroopassa. Soittimet ovat luultavasti olleet erilaisia puhallinsoittimia. 

Huiluja on soitettu Euroopassa pisimpään, eli kivikaudelta asti. Ensimmäiset tunnetut huilut on tehty hirvieläimen sormiluusta. Venäjältä on löydetty kivikaudella käytettyjä, neliaukkoisia luuhuiluja. Ruotsissa arkeologit ovat löytäneet todennäköisesti pronssikaudella käytettyjä, lampaan sääriluusta tehtyjä sormiaukollisia huiluja. Virostakin on löydetty esihistoriallisia, sormiaukollisia huiluja. Baltiassa on tehty sormiaukollisia luuhuiluja jo noin 2000 eKr. 

Pajupilli on yksi eurooppalaisen kansanmusiikkikulttuurin yleisimpiä ja laajimmalle levinneitä huilusoittimia. Pajupilliä on soitettu pitkään niin saamelaisten, liettualaisten, marien kuin esimerkiksi udmurtienkin keskuudessa. Vanhimpana suomalaisena puurunkoisena huilusoittimena pidetään mäntyhuilua. Keskiajalla soitettiin pelkästä puunkuoresta valmistettuja leppä- ja tuohitorvia, joita on mahdollisesti käytetty eläinten paimentamisessa Suomessa jo ajanlaskumme alussa. Vielä 1800-luvulla suomalaiset soittivat torvea pitääkseen pedot loitolla, mutta aidattujen laidunten myötä tuohitorvensoitto loppui. Klarinetin tyyppinen soropilli yleistyi Suomessa viimeistään keskiajan alussa. 

Soittimia on käytetty Suomessa paitsi viihdytystarkoituksiin, myös petojen karkottamiseen, saalistamiseen, karjan kaitsemiseen, uskonnollisiin menoihin ja kauempana asuvien ihmisten kanssa viestimiseen. Tänä päivänä yleisimpiä soittimia Suomessa ovat pianot, kitarat, haitarit, bassot, viulut, rummut ja erilaiset huilut. Moni lapsi käy ainakin jossain vaiheessa soittotunneilla, ja kouluissakin tarjotaan musiikinopetusta. Myöhemmässä vaiheessa soittoharrastus usein jää, ja musiikkia harrastetaan laittamalla korville kuulokkeet tai vääntämällä autoradio auki. Jopa 80 % suomalaisten musiikin kuuntelusta on taustakuuntelua, sillä musiikki auttaa keskittymään ja pitämään vireystilaa yllä.

Pianon kulta-aikaa oli 1900-luvun alku  

Oliko sinunkin lapsuuskodissasi piano? Piano kuului yhteen aikaan jokaiseen sivistyneeseen, keskiluokkaiseen talouteen. Varsinaista pianon kulta aikaa oli 1900-luvun alku, jolloin jazz-muusiikki toi sen aivan tavallisiin koteihinkin. Ennen televisiota piano oli ensisijainen viihdyttäjä niin arjessa kuin juhlassa.  

Piano on mekaaninen soitin, joka on noussut kolmessasadassa vuodessa yhdeksi tärkeimmistä länsimaisen musiikin instrumenteista. Pianon ääni syntyy pienten, puisten vasaroiden iskeytyessä soittimen sisälle viritettyihin, metallisiin kieliin. Pianon kehityskulku alkoi alkeellisesta harpusta. Vuonna 1709 Scipione Maffei kirjoitti artikkelin 1600- ja 1700-luvun taitteessa eläneen Bartolomeo Christoforin tuottamista soittimista, jotka olivat jo hyvin nykyisen pianon kaltaisia. Nämä ”esipianot” eivät kiinnostaneet muusikoita vielä tuolloin, mutta lopulta piano syrjäytti cembalon ja klavikordin. 1800-luvun loppuun asti suosittiin taffelipianoa, mikä korvautui myöhemmin nykyisellä pystypianolla. Taffelipianosta muistuttaa yhä flyygeli. Akustisten pianojen rinnalle on kehittynyt myös digitaalisia pianoja ja syntetisaattoreita. 

Kitaran historia on ainakin viisituhatvuotinen

Kitara, viulu ja monet muut kaikupohjalla varustetut kielisoittimet ovat kehittyneet vuosituhansia sitten soitetuista kielisoittimista. Kielisoittimia on rakennettu puusta ainakin 5000 vuoden ajan. Arabien luuttu ja eurooppalaisten kitara ovat kehittyneet niin sanotuista egyptiläisistä kitaroista, joissa ei aluksi ollut nauhoja. Ensimmäisten kahdentuhannen vuoden aikana kitaroihin saatiin nauhat. Jo noin 1500 eKr. tiedetään käytetyn nykyisten kielisoitinten kaltaisia soittimia. 

Arabit toivat Espanjaan muun muassa luuttunsa. Luutun ja guitarre morescon, jossa oli kahdeksikon muotoinen kaikukoppa muttei nauhoja kaulassa, sulautuminen yhteen synnytti espanjalaisen kitaran. Lopputuloksessa oli 6–8 nauhaa, kahdeksikon muotoinen kaikupohja sekä 4–12 suolikieltä. Kitaralla säestettiin lauluja, ja romantiikan aikakaudella sen suosio lähti suorastaan käsistä. 1850-luvun jälkeen kitara ei ole kokenut merkittävämpiä muutoksia. 

Klassinen espanjalainen kitaran rinnalle on syntynyt muun muassa 12-kielisiä kitaroita, sähkökitaroita ja jazz-kitaroita.

Rumpusetin historia on lyhempi kuin rumpujen historia

Lyömäsoittimia on soitettu varmasti tuhansia vuosia käyttäen esimerkiksi luita ja kiviä, mutta nykyisen rumpusetin historia alkaa 1800-luvun lopusta. USA:n etelävaltioissa oli paljon afrikkalaisia orjia ja eurooppalaistaustaisia sotilassoittajia. Erilaiset musiikkiperinteet nivoutuivat ja sulautuivat yhteen. Eurooppalaiset tunsivat bassorummun, pikkurummun, marssirummun ja symbaalit jo vanhastaan, mutta vielä 1800-luvulla soittimet olivat kiinni soittajassa, ja jokainen rumpu tarvitsi oman soittajansa. Rumpusetti lähti kehittymään ideasta kaataa bassorumpu ja potkia sitä jalalla, sekä asettaa pikkurumpu telineelle. Ensimmäisen pedaali bassorumpuun valmistettiin teollisesti vuonna 1909. Rumpusetti täydentyi symbaaleilla, virvelillä ja tomeilla. Nykyinen muoto rumpusetille vakiintui 1930- ja 40-luvun taitteessa, ja sitä käytetään monissa musiikkityyleissä.